Elintarviketuholaiset ja niiden torjunta

 

jauhopukkitoukka2_holopainen

Elintarviketuholaisiksi kutsutaan tuhoeläimiä, jotka syövät tai vahingoittavat ulosteillaan elintarvikkeita. Niitä voi löytää esimerkiksi näkkileivästä, jauhoista, mausteista, kekseistä ja muusta kuivamuonasta.

 

Aiheesta lisää:
Video elintarviketuholaisten torjunnasta

Vinkki:
Ulkomailta tuoduissa elintarvikkeissa (esim. mausteissa) voi olla munavaiheessa olevia hyönteisiä, jotka sitten alkavat kehittyä lämpimässä asunnossa. Jos tuot tai saat mausteita niin ne kannattaa pakastaa kolmeksi vuorokaudeksi.

Tuholaiset kulkeutuvat asuntoihin yleensä kaupasta pakkauksen mukana. Ne voivat olla joko pakkauksen ulko- tai sisäpuolella. Tuholaiset ovat saattaneet joutua pakkauksiin jo myllyssä tai tukkuliikkeessä.

Haitat

Tuholaiset ovat aika yleisiä eikä niitä kannata pelästyä. Mitään varsinaisia tauteja tuholaiset eivät yleensä levitä. Rohmukuoriaisen pahanmakuinen ja -hajuinen erite tekee saastuneet elintarvikkeet ravinnoksi kelpaamattomiksi.

Torjunnan voi suorittaa itse. Täytyy vain muistaa, että ei laita liikaa torjunta-ainetta, koska teho ei siitä parane ja jotkut aineet saattavat jättää kellertäviä jälkiä. Osa torjunta-aineista on pitkävaikutteisia, joten niiden kannattaa antaa olla pinnoilla kauan kuin teho kestää.

Torjunta

Elintarviketuholaisten esiintyminen ei ole riippuvainen asunnon siisteydestä, mutta helpommin ne elävät ja lisääntyvät epäsiistissä asunnossa. Mikäli tuholaisia alkaa esiintyä on syytä tarkistaa kaikki kuivaelintarvikkeet, myös avaamattomat pakkaukset, ja heittää saastuneet elintarvikkeet pois.

Jos edellä mainitut toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä on syytä käyttää torjunta-aineita. Ruokakaapit ja mielellään myös muut keittiön kaapit tyhjennetään. Sen jälkeen on hyvä imuroida kaikki hyllyt (kaapit, lattialistat yms.) ja sitten vaihtaa pölynimurin pölypussi. Samalla kannattaa puhdistaa lieden tausta ja muut sellaiset paikat, joihin kertyy likaa ja leivänmuruja ja joita muuten tulee harvoin siivotuksi. Torjunta-aine laitetaan kaappien sisälle seinäpinnoille ja hyllytasoille. Torjunta-aineen käytössä tulee noudattaa valmistajan/maahantuojan ohjeita.