Punkit
(Acari)
Punkit kuuluvat hämähäkkieläimiin. Ne ovat kooltaan pieniä, monet lajit mikroskooppisia. Punkkien elintavat ovat monimuotoisia, ja niitä elää niin maalla kuin sekä makeassa että suolaisessa vedessä.
Lintupunkki
(Dermanyssus gallinae)
Aikuinen: 0,6 – 1 mm
Tuntomerkit
Tumma, verta imettyään punainen.
Esiintyminen
Lintupunkki esiintyy yleisenä kanaloissa kanojen syöpäläisenä, mutta sillä voi olla muitakin isäntäeläimiä. Lintupunkki voi tulla sisälle asuntoon rakennuksissa olevista linnunpesistä. Se voi elää ilman verta 4 – 5 kuukautta.
Haitat
Lintupunkit saattavat purra ihmistä, mutta eivät lisäänny ihmisen verellä, eivätkä jää elämään ihmisen iholle.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Estä lintujen pesintä asuinrakennuksissa. Hävitä pesät lintujen lähdettyä ja sumuta alue torjunta-aerosolilla.
Syyhypunkki
(Sarcoptes scabiei)
Aikuinen: korkeintaan 0,3 mm (paljaalle silmälle näkymätön)
Esiintyminen
Leviää ihokosketuksessa, mutta voi elää vuodevaatteissakin 2-3 päivää. Koiras elää pääasiassa ihon pinnalla. Naaras puhkaisee ihon ja kaivaa sinne käytäviään, joihin se myös munii. Yleisimmin sitä tavataan sormien väleissä, käsien ja jalkojen taipeissa, rinnassa sekä hartioissa. Ihmisen syyhypunkki voi elää myös koirassa.
Haitat
Voimakas kutina iholla. Vesipäiset rakkulat, punaiset läiskät ja punkkikäytävät, jotka usein infektoituvat märkäbakteereilla.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Vaatteet on pestävä tai lämpökäsiteltävä. Ihon hoitamiseen on käytettävä apteekeista saatavia aineita, samassa taloudessa asuvat on myös hoidettava.